KUOLEMAN JA SURUN KÄSITTELY MEDIASSA
Suomalaisessa kulttuurissa kuolemasta ja surusta on perinteisesti puhuttu läheisten kesken ja sitä on pidetty henkilökohtaisena asiana. Kuolinilmoituksia ja muistokirjoituksia on julkaistu lehdissä. Hybridimedian ja sosiaalisen median kehittyessä perinteet ovat täydentyneet ja kuolema sekä suru ovat siirtyneet yksityisestä tilasta myös verkkoyhteisöihin ja surusta on tullut aiempaa julkisempaa. Se myös mahdollistaa kohtaamisia paljon laajemmin kuin kasvokkain.
Media vaikuttaa siihen, miten kuolemaan ja suruun liittyviä asioita käsitellään ja tuodaan esille yhteiskunnassa. Nykyisessä hybridimediassa myös yleisö osallistuu aktiivisesti sisältöjen tuottamiseen, muokkaamiseen ja jakamiseen. Yleisö vaikuttaa myös siihen millaista mediasisältöä kuolemasta odotetaan ja sallitaan.
Vastuullinen uutisointi mediassa
Uutistyö perustuu yleisön oikeuteen saada tietoa, mikä on keskeinen osa sananvapautta. Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitä tahansa saa sanoa. Sananvapauteen kuuluu myös vastuu ja journalismiin kuuluu olennaisesti eettinen harkinta siitä, mitä kannattaa julkaista. Uutismedian tehtävä on kertoa luotettavasti asioista, sillä väärää tietoa lähtee helposti liikkeelle. Vastuullinen media pyrkii aina tarkistamaan tietonsa mahdollisimman hyvin.
Näkökulmia menetyksen kokeneen haastatteluun
Kun läheisen menetys on kovin tuore, on haastattelun tekemistä vältettävä. Läheisen menetys on valtava kriisi ja haastattelu tulisi ajoittaa hetkeen, jolloin akuutein shokkitila ja järkytys on ohi. Näin menetyksen kokenut omainen saa aikaa toipua ja käsitellä tilannetta. Akuutissa tilanteessa annettu haastattelu ja sen sisältö voivat myöhemmin kaduttaa surevaa, jos ei ole ehtinyt rauhassa harkita mitä tietoja haluaa kertoa julkisesti.
Puhuminen kuolemasta saattaa herättää suuria tunteita pitkänkin ajan kuluttua menetyksestä. Kohtele haastateltavaa empaattisesti ja suhtaudu ymmärtäväisesti mahdollisiin tunnekuohuihin. Haastattelussa on hyvä käyttää niitä termejä, joita haastateltava itsekin käyttää. Suruun ja menetykseen liittyy paljon määritteleviä sanoja ja termejä kuten suruaika, suruvuosi yms. Käytä tällaisia määritteleviä sanoja vain silloin, jos menetyksen kokenut itse käyttää niitä ja kokee ne hyväksi. Jokainen suru ja tapa käsitellä menetystä on yksilöllinen. Älä tee oletuksia, vaan anna haastateltavan itse kertoa oma kokemuksensa asiasta.
Älä julkaise tekstiä ilman, että olet hyväksyttänyt sen haastateltavalla. Näin haastateltava saa vielä uudelleen harkita haluaako kaikki haastattelussa kirjoitetut asiat varmasti julkaisuun ja myös faktat tulevat oikein. Haastateltavalla tulee olla mahdollisuus muokata tekstiä ilman erityisiä perusteluja niin monta kertaa kuin tarpeen.
Itsemurha- ja henkirikosuutisointi
Surunauha ry ja Huoma ry ovat koonneet ammattilaisten tueksi tietoa itsemurha- ja henkirikosteeman vastuulliseen käsittelyyn sekä surevan kohtaamiseen.
Itsemurhien ehkäisy ja uutisointi
Itsemurhien käsittelytapa mediassa vaikuttaa siihen, miten ja kuinka paljon itsemurhia tehdään. Aiheen julkinen käsittely on tärkeää, koska se voi parhaimmillaan ehkäistä itsemurhia avointa keskustelua lisäämällä ja tuomalla esiin auttavia tahoja. Se voi auttaa myös läheisen itsemurhan kokeneita vähentämällä arkaluontoiseen aiheeseen usein liittyvää stigmaa ja häpeää. Itsemurha-aiheen käsittelyyn liittyy kuitenkin myös riski itsetuhoisen käyttäytymisen lisäämisestä, ja siksi aihetta tulisi lähestyä vastuullisesti ja olemassa olevia ohjeistuksia noudattaen. Esimerkiksi sensaatiohakuisuutta ja itsemurhien tekotavoista kertomista tulisi välttää. Läheisen itsemurhaa koskevassa raportoinnissa, kuten läheisten haastatteluissa, aihetta tulisi myös lähestyä harkiten.
Ohjeistus itsemurhien käsittelystä mediassa Surunauha ry:n verkkosivuilla.
Henkirikosuutisointi
Henkirikokset harvoin pysyvät vain asianosaisten tiedossa, vaan useimmiten tieto päätyy jotakin kautta mediajulkisuuteen. Yhteisölle on tärkeää, että henkirikokseen suhtaudutaan täydellä vakavuudella ja että tapahtumasta saa ja pitää puhua avoimesti. Uutisointi voi tuoda myös turvallisuuden tunnetta esimerkiksi silloin, kun kerrotaan henkirikoksen tekijän kiinnijäämisestä.
Uhrien omaiset eivät pysty hallitsemaan henkirikosta seuraavaa julkisuutta. Omaiset myöskään harvemmin voivat vaikuttaa siihen, mitä rikoksesta kerrotaan mediassa ja millä tarkkuudella. Henkirikosuutisoinnissa on kuitenkin oltava hyvin tarkkana, sillä henkirikos koskettaa erityisen voimakkaasti uhrin omaisia ja läheisiä.
Uutisoidessa on hyvä miettiä, onko uhrin omaisia tai muita lähipiiriin kuuluvia ihmisiä ylipäänsä tarpeellista lähestyä. Jos on, erityisen tärkeää on selvittää, onko virallinen tiedotus suru-uutisesta jo tavoittanut ne, joita asia koskettaa kaikkein syvimmin. Kuolinviestin vieminen on poliisin tehtävä.
Ohjeet vastuulliseen henkirikosuutisointiin Huoma ry:n verkkosivuilla.
Sosiaalinen media ja verkkoyhteisöt
Sosiaalisessa mediassa, nopeasti kehittyvillä media-alustoilla, kuka tahansa pystyy nostamaan kenet tahansa muistamisen ja suremisen kohteeksi ja päättää, millä tavalla ja milloin ketäkin surraan. Sureminen on muuttunut virtuaalisten yhteisöjen myötä monimuotoisemmaksi ja yhteisöllisemmäksi, jolloin kuolema on tullut osaksi jokapäiväistä elämäämme. Voimme surra aikaan ja paikkaan katsomatta, yhdessä ja yksityisesti.
Vertaistukiryhmät
Surevat saattavat jakaa kokemukseensa liittyviä asioita myös sosiaalisessa mediassa. Tähän liittyy kokemus siitä, että sosiaalisessa mediassa voi helpommin saada sanottua haluamansa, osoitettua tunteitaan sekä antaa muillekin tilaisuus osallistua suruun. Läheisen menettäneet haluavat käsitellä menetystään esim. jakamalla muistoja, verkostoitumalla ja kommunikoimalla muiden saman kokeneiden kanssa. He saavat sosiaalista tukea, mutta he voivat myös antaa tukea.
Verkon kautta saatava vertaistuki on kasvanut merkittävästi, ja se on hyödyllinen lisä muulla tavoin saatavaan vertaistukeen. Surevat voivat valita itselleen sopivan ryhmän. Osa ryhmistä on vertaistukiyhdistyksien koordinoimia, mutta verkosta löytyy myös paljon sellaisia ryhmiä, joissa moderaattoreina ja ryhmien perustajina ovat surevat itse.
Verkon sururyhmissä jaetaan esimerkiksi suosituksia ammattiavun ja vertaistuen hakemisesta. Tietoja vaihdetaan myös erilaisista tapahtumista, tukimateriaaleista sekä lääketieteellisistä tiedoista. Surevat kokevat jo viestin lähettämisen sururyhmiin tärkeäksi ja oloaan helpottavaksi, vaikka eivät välttämättä pyydä siihen erityisiä neuvoja. Monet kuitenkin etsivät vastauksia myös omiin kysymyksiinsä. Surevat kokevat myös, että vertaisten kanssa voidaan jakaa iloisia ja myönteisiä tunteita sekä nauraa. Vertaistukiryhmissä käydyt keskustelut ovat auttaneet surevia ymmärtämään, etteivät he ole yksin menetyksensä ja surunsa kanssa.
Kielteiset kokemukset
Verkossa suremiseen voi liittyä myös haitallisia piirteitä. Verkon vertaistukiryhmissä saattaa esiintyä väärintulkintaa tai esimerkiksi vihamielisiä tai sopimattomia kommentteja. Surua saatetaan vertailla tai vähätellä esimerkiksi kuolinsyyn tai läheisen iän mukaan. Osa surevista kokee, että syvimpien surun kokemusten jakaminen verkossa on haastavaa verrattuna kasvotusten tapahtuvaan vertaistukeen. Verkossa tapahtuvasta viestinnästä jää usein pois kertojan ilmeet, eleet ja puheen sävy, mikä voi lisätä väärintulkintaa.
Kuolleesta läheisestä saatetaan kirjoittaa myös virheellistä tietoa. Tutkimusten mukaan viestit voivat aiheuttaa läheisille stressiä ja ne voidaan kokea loukkaaviksi tai harhaanjohtaviksi. Läheiset voivat ahdistua, kun heille tuntemattomat muistelevat menetettyä läheistä, ehkäpä hyvinkin vieraalta tuntuvista näkökulmista ja vaikkapa vieraanoloisin valokuvin.
Uutispalveluiden jakamiin sosiaalisen median julkaisuihin saatetaan kommentoida loukkaavia ja virheellisiä asioita. Sosiaalinen media on kasvattanut esimerkiksi henkirikostapausten saamaa julkisuutta merkittävästi. Huhut ja spekulaatiot leviävät nopeasti. Julkisessa suremisessa tai muiden asiaan liittyvien ajatuksien ilmaisemisessa tulisi aina kunnioittaa menehtynyttä ja hänen omaisiaan.
Ristiriitoja voi syntyä myös siitä, kannattaako kuolleen läheisen sosiaalisen median sivustoa pitää toiminnassa. Tutkimusten mukaan osa surevista läheisistä kokee ne hyödyllisinä ja osaa kuvaa niiden haittaavan suremista. Sosiaalista mediaa paljon käyttävät ovat tottuneempia myös suremaan siellä. He suhtautuvat positiivisemmin muistosivuihin ja kokevat ne hyödyllisinä esimerkiksi tuen saamisessa surun keskellä.
Uhrin tausta ja elämäntarina eivät nouse esiin uutisoinnissa, minkä vuoksi uutisointi on melko teko- ja tekijäkeskeistä. Uhri on kuitenkin ollut monelle rakas ja tärkeä ihminen. Olisi hyvä muistaa myös se, millaisen loppuelämän mittaisen surun, tuskan ja kaipuun henkirikos aiheuttaa läheisille. Se ei pääty käräjä-, hovi- tai korkeimman oikeuden nuijan kopautukseen.
Teon yksityiskohdista uutisoiminen vaikuttaa usein halulta mässäillä asioilla turvallisen välimatkan päästä. Sen sijaan ei uskalleta katsoa sitä kohti, millaista kauhua ja tuskaa uhri on kokenut – tai mitä läheiset kokevat teon jälkeen.
Oikeudenkäyntiuutisoinnissa olisi hyvä muistaa, että tekijä voi kertoa tapahtuneesta täysin vapaasti itselleen edullisimmalla tavalla. Oikeudenkäynnissä kuullaan vain tekijän kertomus – uhria emme enää koskaan pääse kuulemaan. Henkirikos on lopullinen ja peruuttamaton teko, jonka kanssa läheinen joutuu elämään loppuelämänsä, myös uutisotsikoiden ulkopuolella.
”Mielestäni uutisten ja mediajulkaisujen tekijät eivät aina täysin ymmärrä, että jutun, videon tai julkaisun valmistuessa, surevan suru ei kuitenkaan pääty siihen. Surevia haastateltaessa olisi äärimmäisen tärkeää toimia eettisesti ja aina surevan ehdoilla. Surevalla tulisi olla mahdollisuus lukea teksti ja muokata sitä ilman erityisiä perusteluja niin monta kertaa kuin tarpeen.
On olennaista muistaa, ettei julkaistava juttu saa nousta tärkeämmäksi kuin haastateltavan surevan kokemus. Kun ihmiset puhuvat omista kokemuksistaan, jokaisella sanalla ja pienimmilläkin nyansseilla on valtava merkitys. Ei ole millään tavalla yhdentekevää, miten toisen kokemus sanoitetaan.
Itsemurhista uutisoitaessa on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että noudatetaan tarkasti ohjeistusta siitä, miten itsemurhista tulisi puhua ja uutisoida mediassa. Lisäksi olisi hyvä hyödyntää aina asiantuntijoita uutisoinnin tukena, ja jokaisesta uutisesta tulisi löytyä tietoa avunkanavista.”
”Poikani elinaikana hänen ongelmistaan uutisoitiin muutamia kertoja. Henkirikoksesta media uutisoi kuten yleensäkin: tuoden lyhyesti faktat esiin. Itse uutisissa ei ollut loukkaavia henkilökohtaisuuksia, mutta uutisointiin liittyvät sosiaalisen median kommentit olivat rajuja ja loukkaavia. Jos poliisin on pakko tiedottaa asioista julkisuuteen, median tulisi rajoittaa kommentointia siten, etteivät ihmiset pääse kirjoittamaan asiattomuuksia.
Kenen tahansa läheinen voi sairastua päihderiippuvuuteen. Media ei tuo esiin -eivätkä kommentoijat tunnu ajattelevan – että vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja ystävät kulkevat vuosien helvettiä huumeriippuvaisen rinnalla. Äitinä autoin poikaani parhaani mukaan, joten ihmisten kommentit tuntuivat kohtuuttomilta.”
