MITÄ SURU ON?

Ensimmäinen askel surevan parempaan kohtaamiseen on surun parempi ymmärtäminen. Tässä yhteydessä surevalla tarkoitetaan läheisensä erityisen järkyttävällä ja raskaalla tavalla menettänyttä henkilöä. Esimerkiksi itsemurha, henkirikos, oman lapsen tai nuorella iällä oman puolison menettäminen ovat tilanteita, joissa menetyksen kokenut todennäköisesti tarvitsee paljon tukea surussaan. Läheisensä näin menettäneiden kohtaaminen saattaa tuntua muista ihmisistä vaikealta: suunnaton suru voi tehdä neuvottomaksi. Käytännön tietoa ammattilaisen ja surevan kohtaamisesta voit lukea surevan kohtaaminen -alasivulla.

Sähköiset lähteet: 

  • Hoitotyön tutkimussäätiö (2018). Äkillisesti kuolleen henkilön läheisten tukeminen. Hoitotyön suositus (online). Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö, 2018 (viitattu 4.9.2018). Saatavilla: www.hotus.fi.
  • Poijula, S. (2018). Suru. Soili Poijulan kotisivut (viitattu 9.11.2018). Saatavilla: www.soilipoijula.fi/tietosivut/suru/ 

Kirjalliset lähteet:

  • Dyregrov K., Dyregrov A. (2008). Effective Grief and Bereavement Support. The Role of Family, Friends, Colleagues, Schools and Support Professionals. Lontoo: JKPSurumyytit 24–26, yleiset reaktiot menetykseen 27–34, suru sairautena ja ammattilaisapu 34–36, 200–219.
  • Erjanti H., Paunonen-Ilmonen M. (2004). Suru ja surevat. Surevien hoitotyön perusteet. Helsinki: WSOY. Surun käsite ja teoriat 9–22, suru ja sairaudet 28–30, surumyytit 36–37.
  • Hedrenius S., Johansson S. (2016). Kriisituki. Ensiapua onnettomuuksien, katastrofien ja järkyttävien tapahtumien käsittelyyn. Tallinna: Tieotsanoma. Suom. Strellman U. Reaktiot menetykseen ja kriisituki vs. hoito 36–38, reaktiot menetykseen 97–99.  Ruotsinkielinen alkuteos Krisstöd vid vid olyckor, katastrofer ock svåra händelser: att stärka människors motståndskraft (2013).
  • Itkonen J. (2018). Kun vauvaonni vaihtuu kuoleman suruun – Narratiivinen tutkimus kohtukuolemasta, lapsen kuoleman aiheuttamasta surusta ja selviytymisprosessista sekä kirkon tuesta. Helsinki: Helsingin yliopisto.
  • Poijula s. (2018). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja.
  • Pulkkinen M. (2017). Surun sylissä. Suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Helsinki: S&S.
  • Walter T. (2016). What is complicated grief? A social constructionist answer. Omega: The Journal of Death and Dying vol. 52, no. 1. 71–79.

Muut lähteet: 

  • Poijula, S. (2018). Monikasvoinen suru. Lahden kesäyliopiston 14.11.2018 järjestämä koulutus ja koulutusmateriaalit.
  • Poijula, S. (2009). Traumaattinen suru – osataanko surevaa auttaa?. Pääluento, Surukonferenssi 2009.
  • Pulkkinen, M. (2018). Koulutusmateriaalit ja keskustelut.
  • Haastattelut ja keskustelut surujärjestöjen kokemusasiantuntijoiden kanssa (2018). Haastattelijana toimi Surevan kohtaaminen -hankkeen viestintävastaava Maiju Laitanen.

Mitä on läheisen äkilliseen kuolemaan kytkeytyvä suru?

Suru on muutakin kuin surullisuutta. Läheisen menetyksestä kumpuavaan suruun liittyy laaja kirjo tunteita: surullisuuden lisäksi on tavallista kokea esimerkiksi ikävää, kaipuuta, vihaa, katkeruutta, raivoa, syyllisyyttä, ahdistusta, epätoivoa, yksinäisyyttä, masennusta, epätoivoa, ulkopuolisuutta, tuskaa, kipua, avuttomuutta, väsymystä, uupumusta, pelkoa, kauhua, turvattomuutta ja häpeää. Menetykseen voi liittyä positiivisinakin pidettyjä tunteita, kuten helpotusta ja iloa. Tunteiden lisäksi menetys heijastuu surevan käyttäytymiseen ja asenteisiin – ja tuntuu fyysisesti omassa kehossa.

Menetyksen myötä elämä muuttuu pysyvästi. Suru ei ole häiriötila, joka pitäisi hoitaa pois, vaan normaali reaktio raskaaseen menetykseen. Surevan tehtävä ei ole “päästää irti” kuolleesta läheisestään, vaan menetyksen jälkeen edessä on sopeutuminen elämään ilman menetetyn läheisen läsnäoloa. Aika tuo elämään uusia asioita, mutta ei katkaise ihmissuhdetta menehtyneeseen läheiseen.

Ajan myötä tuoreeseen menetykseen liittyvä kiivain kipu helpottaa, mutta kaipauksen ja ikävän ei tarvitse koskaan loppua. Lopulta suru voi tuoda mukanaan myös positiivisia muutoksia: menetyksen kokenut saattaa kokea elämänarvojensa muuttuneen parempaan suuntaan. Arvostus elämää ja läheisiä ihmisiä kohtaan saattaa kasvaa. Toisaalta läheisen menetyksestä esimerkiksi henkirikoksen kautta saattaa seurata pysyvä pettymys ihmiskuntaa ja elämää kohtaan.

Kaikki surevat eivät tarvitse lääketieteellistä hoitoa, mutta kaikki tarvitsevat myötätuntoisia kohtaamisia, joissa heidän menetykseensä suhtaudutaan kunnioittavasti. Raskaskaan menetys ei läheskään aina johda kliinisiin häiriötiloihin.

Suurin riskitekijä surussa on se, että sureva ei saa apua ja tukea. Tutkimusten mukaan ammattilaisten tarjoamalla tuella on suuri merkitys surevan hyvinvoinnille sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Ammattilaisen tehtävä on myös ohjata surevan sosiaalista verkostoa auttamaan menetyksen kokenutta sekä ohjata sureva vertaistuen ja tarvittaessa muun ammattiavun pariin. Monille sureville läheisten ja vertaisten tuki on kaikista tärkeintä.

”Elin vaimoni kanssa puolet elämästäni, ja minulle on selvää, että mennyt on yhtä tärkeää kuin tuleva. Surun ja menetyksen kanssa oleminen ei ole mikään projekti, josta pääsee yli vuodessa tai viidessä vuodessa tai missään ajassa. Menetys tulee osaksi minua, ja opin elämään sen kanssa paremmin ja paremmin. Ei se estä elämän jatkamista ja uusien asioiden vastaanottamista.”

Timo, kokemusasiantuntija, Suomen nuoret lesket ry
Surevan kohtaaminen -hankkeen kuvitusta: kohtaa sureva yksilönä

Suruun liittyviä myyttejä

“Vaiheajattelu synnyttää odotuksia ja uhkakuviakin. Jos joku on pärjännyt hyvin, saatetaan sanoa, että kyllä se romahdus sieltä vielä tulee. Ja sitten sitä pelätään ja odotetaan, vaikka ei se kaikille tule.”

Jenni, kokemusasiantuntija, KÄPY ry

Kulttuureissa, puheissa ja ammatillisissa käytänteissä elää suruun liittyviä ajattelutapoja, joista kaikki eivät nykytiedon mukaan ole hyödyksi läheisensä menettäneille. Nämä ajattelutavat ovat perintöä pitkästä tutkimusperinteestä, jossa surua on ajateltu ohimenevänä häiriötilana, joka etenee prosessina esimerkiksi tiettyjen vaiheiden mukaan kohti päätepistettään. Ammattilaisen tehtävänä on nähty surevan auttaminen vaiheesta toiseen, “eteenpäin” surussa. On ajateltu, että tietyt reaktiot tulevat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, mutta toisaalta niiden olisi hyvä olla ohi tietyn ajanjakson kuluttua kuolemasta.

Tämänhetkinen surututkimus ei tue vaiheajattelua. Suru on yksilöllistä ja sen ilmeneminen riippuu monista asioista: surevan henkilökohtaisista voimavaroista ja saatavilla olevasta sosiaalisesta tuesta, surevan suhteesta kuolleeseen läheiseen ja kuolemaan liittyvistä olosuhteista. Vaikka läheisensä menettäneiden kokemuksista löytyy paljon yhtäläisyyksiä, ei surulle voida ulkoa asettaa raameja tai aikarajoja. Surevan auttamisen tulisi perustua tämän omiin tarpeisiin ja kunnioittaviin, inhimillisiin kohtaamisiin.

Myytti: Suru on työtä

Puheissa ja käsityksissä elää ajatus siitä, että surevan on työstettävä suruaan päästäkseen sen yli.

Todellisuus: Surua ei voi suorittaa

Surua ei voi parantaa tai nopeuttaa tekemällä enemmän “työtä” sen eteen. Kaikki eivät reagoi menetykseen samalla lailla, eikä voimakkaiden tunteiden tai reaktioiden puuttuminen ole ongelma tai merkki “tekemättömästä surutyöstä”.

Myytti: Suru etenee vaiheittain

Ajatukset surun vaiheista ovat edelleen hyvin laajalle levinneitä. Nykyinen surututkimus tai surevien oma kokemus eivät kuitenkaan tue tätä ajattelutapaa.

Todellisuus: Suru on yksilöllistä

On totta, että suruun usein liittyy esimerkiksi alkuvaiheen sokki ja sitä seuraava ajanjakso, jolloin tapahtunut muuttuu käsittämättömästä todelliseksi ja lopulta vähemmän tuskalliseksi kantaa. Mikään kuvaus ei kuitenkaan päde kaikkiin sureviin, sillä menetykseen sopeutuminen on yksilöllistä. Vaiheajattelusta on usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Ajatus surun vaiheista voi tuntua surevasta painostavalta tai mitätöivältä.

Myytti: Surulla on aikaraja

Ympäröivä maailma surevan ympärillä saattaa olettaa, että ennemmin tai myöhemmin suru loppuu. Menetetystä läheisestä luopumista voidaan pitää surun tavoitteena ja väistämättömänä lopputuloksena.

Todellisuus: Suru muuttaa muotoaan

Etenkään äkillisissä ja traagisissa menetyksissä suru ei kokonaan lopu, vaikka se muuttaakin muotoaan. Myöskään ihmissuhde menehtyneen kanssa ei lopu kuolemaan, vaan se saa uusia muotoja uusissa elämänvaiheissa. Menetyskokemus tulee osaksi surevan elämäntarinaa.

Yleisiä reaktioita läheisen kuoleman jälkeen

Monet läheisensä menettäneet ovat huolissaan reaktioistaan ja voivat jopa pelätä niiden olevan merkki “hulluksi tulemisesta”. Siksi heille voi olla huojentavaa kuulla, että moni muu on kokenut samaa, ja heidän reagointinsa on tilanteen huomioon ottaen normaalia. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että reaktiot ovat aina yksilöllisiä, eikä “normaalien” reaktioiden puuttuminenkaan ole epätavallista tai huolestuttavaa.

Yleisiä akuutteja reaktioita

  • Sokki

  • Epäusko

  • Käsittämättömyyden ja epätodellisuuden tunne

  • Käsitys ajan kulusta muuttuu

  • Keholliset reaktiot: vapina, kylmät väreet, huimaus, sydämen tykytys

  • Turtuminen, tunteiden ja reaktioiden puuttuminen

  • Joillakin toimintakyky säilyy erinomaisena sokista huolimatta – tämä ei tarkoita, etteikö apua tarvittaisi!

  • Monet eivät jälkikäteen muista mitään kuolintapahtumaan ja kuolinviestin vastaanottamiseen liittyneistä tapahtumista

Yleisiä pitkän aikavälin reaktioita

  • Voimakkaat menetyksen ja kaipauksen tunteet, henkinen kipu

  • Syyllisyyden tunteet

  • Mielessä toistuvat tarkat muistikuvat kuolemaan liittyvistä tapahtumista

  • Keskittymishäiriöt ja muistiongelmat

  • Unihäiriöt

  • Ärtyneisyys, vihan tunteet

  • Ahdistuneisuus, herkkyys

  • Fyysinen oireilu, sairastelu

  • Aikaisempaa syvempi läheisten ja hyvien ihmissuhteiden arvostaminen

  • Elämänarvojen muutos

  • Halu vaikuttaa yhteiskuntaan ja/tai muiden saman kokeneiden auttamiseen

Läheisen menetyksen jälkeen voimakkaat tai raskaatkaan tuntemukset eivät ole epänormaaleja. Jos sureva kokee olonsa sietämättömäksi tai esiintyy itsetuhoisuutta, on sureva viipymättä ohjattava saamaan koulutetun ammattilaisen apua.

Suru ei ole sairaus, mutta se voi sairastuttaa

Trauma, masennus, komplisoitunut suru, pitkittyneen surun häiriö…?

Voimakkaat ja ahdistavatkin fyysiset ja psyykkiset tuntemukset ovat normaaleja läheisen äkillisen menetyksen jälkeen. Sureva tarvitsee kuolemantapauksen jälkeen kriisiapua sekä pitkäkestoista sosiaalista tukea, mutta ei läheskään aina lääketieteellistä hoitoa.

Menetyksestä saattaa seurata työkyvyttömyysjaksoja, ja sairaslomaa varten tarvitaan lääketieteellistä diagnoosia. Siksi suruun liittyvät reaktiot diagnosoidaan joskus virheellisesti masennukseksi. Ongelma tiedostetaan terveydenhuollossa, ja Suomessakin ollaan ottamassa käyttöön pitkittyneen surun häiriön eli komplisoituneen surun diagnoosia. Joidenkin arvioiden mukaan diagnoosia tarvitsisi noin kymmenen prosenttia surevista.

Vaikka surun voimakkaatkin ilmenemismuodot ovat sinänsä normaaleja, ei surevan tuntemuksia pidä koskaan sivuuttaa. Rankka menetyskokemus voi altistaa niin fyysisille kuin psyykkisillekin sairauksille, kuten masennukselle tai traumaperäiselle stressihäiriölle. Jos sureva vaikuttaa tarvitsevan ammattiapua oireisiinsa, tulisi avunsaanti turvata ohjaamalla sureva pätevän ammattilaisen vastaanotolle. Arvioinnin voi tehdä psykologi, ja diagnoosin sekä lausunnon psykoterapiaa varten antaa lääkäri. Tärkeintä on ottaa huomioon surevan oma kokemus: apua on tarjottava niille, jotka sitä kokevat tarvitsevansa. Paineet toimintakyvyn nopeampaan palautumiseen eivät saa tulla ulkopuolelta.

Merkkejä siitä, että sureva saattaa tarvita ammattilaisen apua

  • Sureva kokee jatkuvasti olonsa sietämättömäksi

  • Kuolemaan liittyvät tuskalliset muistikuvat pyörivät mielessä, eikä tilaa muille ajatuksille ole

  • Voimakkaat pelot uusista katastrofeista vaivaavat jatkuvasti

  • Jatkuvat ja tuskalliset itsesyytökset, arvottomuuden tunne

  • Voimakkaat ja jatkuvat vihan ja koston ajatukset

  • Pitkään jatkuva toimintakyvyn puute, joka haittaa surevan omaa elämää tai estää tuen saamisen muilta

  • Perheen lasten tarpeita ei kyetä huomioimaan

  • Keskustelu kuolleesta ja tapahtuneesta on täysin estynyttä perheessä

Tärkein asia minkä haluaisin ammattilaisten ymmärtävän surusta on se, että surua ei pidä yrittää parantaa. Ammattilainen voi tukea surussa, mutta hänen ei pidä kantaa taakkaa siitä, “paraneeko” ihminen surusta vai ei. Suru ei ole sairaus.

Minna, Kokemusasiantuntija, Suomen nuoret lesket ry
Surevan kohtaaminen -hankkeen kuvitusta: ohjaa sureva eteenpäin