Jokainen menetys ja suru on ainutlaatuinen. Kuolemaan johtaneet syyt ovat erilaisia ja menetys tapahtuu aina jossakin tietyssä elämäntilanteessa. Jokaisella ihmisellä on oma elämänhistoriansa ja persoonalliset tavat reagoida ja toimia vaikeissa tilanteissa. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, miten sureva käsittelee ja ilmaisee suruaan ja millaista tukea hän kaipaa.

Surevan kohtaamiseen ja tukemiseen voi sisältyä monenlaisia asioita. Se voi olla esimerkiksi pysähtymistä surevan luokse, myötätuntoista asennoitumista, tunteiden vastaanottamista, huolenpitoa, kuuntelemista, toisen tuskan sietämistä, rohkeaa läsnäoloa, turvan tarjoamista sekä keskustelua. Myös konkreettinen tuki on usein tärkeää tukea. Valmis ruoka, lastenhoitoapu, lemmikin ulkoilutus, siivousapu tai autonkuljettajana toimiminen voivat helpottaa surevan arkea. Lisäksi sureva voi tarvita apua läheisen kuolemaan liittyvien asioiden selvittämiseen ja hoitamiseen. Läheisten ihmisten läsnäolo kotona luo monille turvaa alkuaikoina menetyksen jälkeen. Sureva tarvitsee myös tietoa tapahtuneesta ja tarjolla olevasta tuesta. Näitä kaikkia voi sisältyä niin ammattilaisen kuin läheisenkin kohtaamiseen, vaikka näkökulma niissä onkin omanlaisensa.

Surua ei tarvitse ratkaista

Ammattilaisten ja surevia tukevien läheisten on tärkeää hyväksyä, että surua ei tarvitse ”ratkaista”. Se ei ole asia, joka hoituisi pois tietyillä toimintatavoilla tai sanoilla. Surevan surua ei voi eikä tarvitse yrittää ottaa pois tai pienentää. Tämä tarkoittaa tukemisessa sitä, että keskitytään läsnäoloon ja kuunteluun, neuvojen, selitysten tai toimintaehdotusten sijaan. Erilaisia menetyksiä ei kannata vertailla ja arvottaa sen mukaan mikä olisi suurin tai raskain kantaa. Jokaisella on oikeus omaan kokemukseensa, ajatuksiinsa ja tunteisiinsa juuri sellaisina kuin ne ovat.

Tärkeää on, ettei sureva jäisi surussaan yksin, mutta ikävä kyllä näin välillä käy. Surevien tukiverkostot ovat jo lähtökohtaisesti erilaisia ja monilla surevilla on kokemuksia, siitä että osa ystävistä ottaa etäisyyttä. Tämä johtunee pitkälti siitä, ettei tiedetä, miten lähestyä surevaa. Ensimmäisessä kohtaamisessa myötätunnon ja osanoton osoittamisella pääsee hyvään alkuun. Jos ei tiedä mitä sanoa, surevalle voi kertoa, ettei sanoja ole. Myötätuntoa voi osoittaa sanojen lisäksi teoilla, kuten kosketuksella, katseella ja ihan vain olemalla läsnä surevan kanssa. Läheisensä menettäneen elämä on järkkynyt ja hänestä voi tuntua loukkaavalta, jos tapahtunut ohitetaan kohtaamisessa.

Akuutissa tilanteessa kriisituki ja läheisten läsnäolo ovat tärkeää tukea. Kriisituki on lakisääteinen palvelu, jota hyvinvointialueilla on oltava tarjolla. Sitä tarjoavat myös kriisikeskukset. Työterveys, opiskelijaterveydenhuolto ja julkisen terveydenhuollon palvelut ovat tahoja, joissa useimmat surevat asioivat esimerkiksi sairauslomaan liittyvissä asioissa ja saadakseen ammatillista keskustelutukea. Surujärjestöt, kuten Surunauha tarjoaa tietoa ja erilaisia vertaistukimuotoja surevan tueksi. Seurakunnat järjestävät sururyhmiä ja tarjoavat keskustelutukea. Terapiasta voi saada pidempikestoista tukea ja moni sureva kokee myös vertaistuen tärkeänä tukena.

Surevan tuen saannin koordinointi ei kuulu selkeästi millekään tietylle taholle. Kuulenkin paljon kokemuksia siitä, että tuensaanti vaihtelee ja sen saamisessa on haasteita. Tuki voi olla myös liian lyhytkestoista. Kun voimat ovat muutoinkin vähissä, tuen hakeminen on uuvuttavaa. Toki hyviäkin kokemuksia tuesta on. Erilaiset menetykset tuovat mukanaan erilaisia asioita ja erilaista tuen tarvetta. On hyvä kertoa surevalle erilaisista tuen mahdollisuuksista ja kysyä surevalta itseltään millaista tukea hän tarvitsee.

Läheisen kuolema on yleensä ihmiselämän suurimpia kriisejä, varsinkin jos se tapahtuu varhaisella iällä tai traumaattisella tavalla. Ammattiapua tulisi olla tarjolla matalalla kynnyksellä. Vaikka meissä usein nostaa päätään ajatus yksin selviämisestä, haluaisin kannustaa avun pyytämiseen ja vastaanottamiseen. Usein ympärillä olevat ihmiset myös auttavat mielellään, kun tietävät mitä voivat tehdä.

On luonnollista, että surevan kohtaaminen voi tuntua vaikealta. Tilanteessa ollaan elämän isojen asioiden äärellä. Toisen suru voi nostattaa voimakkaita omia tunteita ja kokemuksia. Voidaan pohtia mitä pitäisi sanoa tai miten pitäisi toimia, ettei loukkaa surevaa. Ammattilaisten työ on hektistä ja kiire voi vaikuttaa surevan kohtaamiseen. On hyvä muistaa, että pienetkin kohtaamiset voivat olla merkityksellisiä ja jäädä kannattelevana mieleen.

Sureva työelämässä

Kuten surukin, myös työhön paluu läheisen kuoleman jälkeen on hyvin yksilöllistä. Toiset haluavat palata töihin nopeasti ja kokevat sen tukevan itseään. Toiset taas tarvitsevat pitkän poissaolon, ennen kuin voivat ajatellakaan töihin paluuta. Jokaisen työtekijän tilanne on omanlaisensa ja olennaista on myös, millaista työtä läheisensä menettänyt tekee. Osa haluaa palata töihin ensin osa-aikaisesti. Työtehtäviä voidaan myös järjestellä eri tavoin tai joustaa esimerkiksi työajoissa. Näistä asioista on hyvä keskustella esihenkilön kanssa ennen työhön paluuta. Moni kokee helpottavana myös sen, että kertoo työyhteisölle toiveitaan siitä, miten haluaa tulla kohdatuksi ja haluaako puhua menetyksestään työyhteisössä.

Työnantajan olisi hyvä varautua etukäteen tilanteisiin, joissa työntekijä kohtaa läheisen kuoleman. On hyvä kirjata ylös esimerkiksi sairauslomakäytännöt, työterveyden tuki ja mahdollisuudet tukea töihin paluuta ja työssä jaksamista. Esihenkilö on keskeisessä roolissa osanoton ilmaisemisessa, yhteydenpidossa ja työhön paluun tukemisessa. Hänen vastuullaan on myös kysyä surevalta saako hänen menetyksestään kertoa työyhteisössä, mitä voi kertoa, kenelle ja kuka kertoo.

Surevalla on oikeus surra

Suru ei etene suoraviivaisesti siten, että se olisi alussa voimakasta ja vähitellen vaimeampaa. Läheisensä menettäneen elämässä on niin alkuvaiheessa kuin myöhemminkin erilaisia päiviä ja aikoja. Välillä tapahtunut ei ole aktiivisesti mielessä ja välillä se valtaa mielen voimakkaasti. Alussa esimerkiksi erilaiset muistot, tuoksut ja musiikki voivat hetkessä viedä voimakkaaseen tunnemyrskyyn. Pitkänkin ajan kuluttua erilaiset elämän isot tapahtumat ja uudet menetykset voivat nostattaa surun voimallisesti esille. Tukemisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että tukea asian käsittelyyn ja jaksamisen tukeen voi tarvita pitkäkin ajan kuluttua ja useaan otteeseen. Joskus surevan elämäntilanne on läheisen kuollessa ollut sellainen, että tilaa omalle surulle ei ole ollut ja asian käsittely ja tuen tarve tuleekin vuosien päästä.

On tärkeää, että läheisensä kuoleman kokeneella on oikeus suruunsa, sellaisena kuin hän sen kokee. Surevalla on oikeus tuntea, ajatella ja ilmaista suruaan omalla tavallaan. Muut eivät voi sitä määritellä. Joskus saatetaan vieläkin ajatella, että suru etenisi jotenkin kaikilla yhtenäisesti ja tiettyjen vaiheiden mukaan. On tärkeää, ettei surua ulkopuolelta yritetä ”paketoida” tiettyihin vaiheisiin, joissa päätepisteenä olisi se, että suru olisi ohi.

Useimpien kokemus on se, että elämä jatkuu surun kanssa. Elämä ei palaa ennalleen, vaan moni kokee, että on aika ennen ja jälkeen läheisen kuoleman. Elämä voi silti olla merkityksellistä ja hyvää. On luonnollista, että pitkänkin ajan kuluttua menetyksestä suru tuntuu välillä voimakkaana. Elämä kuitenkin jatkuu tuoden mukanaan myös hyviä ja iloisia asioita.

Teksti: Sirpa Mynttinen
Teksti on julkaistu Surunauhan jäsenlehdessä 1/2026.