Suru on luonnollinen tunne siirtyessämme elämänvaiheesta toiseen ja se voi tuntua hyvin erilaiselta elämän eri vaiheissa. Kiireisestä työelämästä eläkkeelle siirtyminen on jo iso askel erilaiseen elämänrytmiin, toisilla kiire lisääntyy, toisilla vauhti hidastuu. Lisäksi asuinpaikan vaihtoon, puolison sekä ystävien tai sisarusten kuolemaan, mutta myös avio-, tai avoeroon, jopa rakkaan lemmikin kuolemaan tai oman terveyden heikkenemiseen liittyy surua. Ikääntyneillä suru liittyy usein moniin samanaikaisiin menetyksiin.
Kuva: Unsplash
Suru näkyy ikääntyneillä monin tavoin. Se voi ilmetä vetäytymisenä, yksinäisyytenä, univaikeuksina tai ruokahalun muutoksina. Toisinaan alakuloisuutena tai elämänhalun hiipumisena, toisinaan jopa aggressiivisuutena. Surun myötä ikääntyneen arjen rutiinit muuttuvat, elämä hiljenee ja merkitykselliset sosiaaliset kontaktit vähenevät. Ikääntyneet saattavat myös pohtia kuoleman ja elämän merkitystä syvemmin.
Muistojen ja elämänhistorian rooli on tärkeä suremisessa, sillä uusi akuutti suru aukaisee vanhatkin menetykset. Joskus vanhat, unohdetut tai syrjään painetut asiat voivat nousta pintaan ja alkavat uudelleen vaivata vieden voimavaroja ja tuottaen lisäkärsimystä. Olennaista on, kuinka ikääntynyt tulkitsee muistojaan ja miten ne vaikuttavat hänen mielialaansa ja elämänasenteeseen. Muistihan ei sinällään ole dokumentaristi vaan tarinankertoja, joten omalle elämäntarinalle ja muistoille on lupa antaa ”kultaiset reunukset”, sillä hyvän kanssa on kevyempää jatkaa eteenpäin.
Yleensä ihminen ajan myötä kuitenkin sopeutuu elämäntilanteeseensa. Yksi suurimmista haasteista on silti yksinäisyys. Tutkimuksissa on todettu, että joka kolmas iäkäs on yksinäinen ja eniten yksinäisyyttä kokevat yli 85-vuotiaat. Yksinäisyys jaetaan kolmeen ulottuvuuteen. Emotionaalinen eli tunnetason yksinäisyys on ihmisen kokemus, jossa mieli kaipaa syvempää ja merkityksellistä vuorovaikutusta. Fyysinen yksinäisyys liittyy kosketuksen ja läheisyyden puutteeseen ja sosiaalinen yksinäisyys ilmenee puuttuvina merkityksellisinä ihmissuhteina. Tutkimuksissa yksinäisyyden on todettu lisäävän masennusta, aiheuttavan kipua ja väsymystä, heikentävän kognitiivisia taitoja sekä luovan suurta kaipausta toisten ihmisten seuraan.
Keskeistä surussa ja yksinäisyyden taltuttamisessa onkin monitasoinen tuki. Surun ja eletyn elämän sekä nykyisenkin arjen läpikäyminen yhdessä on terapeuttista. Läheisten läsnäolo ja kuunteleminen ovat korvaamattomia. Myös arjen rutiinit, pienet askareet ja ulkoilu tuovat vakautta ja lohtua. Yhteisöllisyys — kuten kerhot, vertaistuki, seurakunta tai senioritoiminta — tarjoavat mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja löytää seuraa. Jos suru kuitenkin jatkuu voimakkaana, eikä arki enää suju, avun hakeminen ammattilaisilta on järkevää. Tukea on saatavilla ja siitä kannattaa kertoa ääneen.
Suru on siis suuri lahja ihmisille, sillä surun suurimpana tehtävänä on auttaa luopumaan siitä, mitä ei voi enää pitää. Toisaalta suru auttaa löytämään uuden suunnan elämään. Suru voi johtaa uusiin oivalluksiin elämästä ja sen arvosta. On tärkeää muistaa, että ikääntyneillä on valtava määrä elämänkokemusta, joka voi tuoda voimaa ja kykyä selviytyä vaikeistakin tunteista. Iän karttuessa moni ikääntynyt surusta huolimatta sietää yksinäisyyttä hyvin ja viihtyy itsensä kanssa.
Ikääntyneiden surusta puhuminen on tärkeää. Ikääntyneiden suruun liittyy erityisiä haasteita ja syvyyksiä, joita on tärkeää ymmärtää ja ottaa huomioon, jotta heitä voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla. Surun jakaminen tekee näkymättömästä näkyvää ja muistuttaa meitä siitä, että jokainen ansaitsee tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Suru ei katoa vaikenemalla, mutta jaettuna se voi keventyä.
Tommy Tabermannia lainaten:
”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.”
Salmenperä Liisa, Terveystieteiden tohtori, psykoterapeutti, työnohjaaja (STOry), Aurinkoruusu Oy