Mieheni, meidän kuusi lapsisen uusioperheen isä, kuoli syöpään lokakuussa 2021. Hänen kuolemansa jälkeen monet juhlapäivät muuttuivat radikaalisti, ja isänpäivä on yksi niistä.
Ennen mieheni kuolemaa vietimme isänpäivää aina perheenä. Söimme hänen lempikakkuaan, lapset antoivat hänelle tekemiään kortteja ja lahjoja, ja vietimme aikaa perheenä. Silloin en osannut ajatella, kuinka paljon tulisin vielä kaipaamaan juuri yhdessä vietettyjä hetkiä.
Ensimmäinen isänpäivä mieheni kuoleman jälkeen tuntui liian vaikealta kohdata. Mieheni kuolemasta oli tässä vaiheessa kulunut vasta reilu kuukausi. Päätimme paeta lasten kanssa isänpäivää ulkomaille, sillä tuntui helpommalta olla poissa Suomesta kuin pysähtyä niiden tunteiden äärelle, joita päivä olisi tuonut mukanaan. Emme ehkä olleet vielä valmiita kohtaamaan isänpäivää ilman häntä.
Vuosien myötä olemme löytäneet oman tapamme viettää isänpäivää. Minun isästäni eli lasten ukista, on tullut lapsille entistä tärkeämpi. Nykyään lapset tekevät ukille isänpäiväkortit, ja vietämme isänpäivää mahdollisuuksien mukaan ukin kanssa. Käymme mieheni haudalla, syömme edelleen hänen lempikakkuaan ja vietämme päivän yhdessä perheenä. Vaikka mieheni ei ole enää fyysisesti läsnä, hän on edelleen osa meidän perhettämme ja yhteistä tarinaamme. Lempikakun syöminen on pieni, mutta tärkeä tapa pitää häntä mukana meidän päivässämme.
Lasten ikävä on muuttunut vuosien aikana. Kun lapset kasvavat, myös heidän tapansa ymmärtää menetystä muuttuu. Eri ikävaiheissa nousee esiin uusia kysymyksiä, ajatuksia ja tunteita. Asiat, joita lapsi ei ehkä pienempänä osannut kysyä tai ymmärtää, voivat saada aivan uuden merkityksen vanhempana. Samalla ikävästä puhumisesta ja sen sanoittamisesta tulee helpompaa. On tärkeää, että isästä saa puhua ja häntä saa kaivata, vaikka menetyksestä olisi kulunut jo useita vuosia. Monesti juhlapäivät ja etenkin isänpäivä nostavat näitä kaipauksen tunteita pintaan. Isänpäivä voi muistuttaa kipeästi siitä, mitä olemme menettäneet, mutta siihen liittyy myös paljon rakkaita muistoja ja kiitollisuutta yhteisestä ajasta.
Meidän perheessämme isänpäivä ei ole unohtamisen päivä, vaan päivä, jolloin muistamme. Emme voi enää viettää sitä samalla tavalla kuin ennen, mutta olemme löytäneet tavan, joka tuntuu omalta. Mieheni kulkee mukanamme muistoissa, puheissa, lapsissamme ja niissä pienissä perinteissä, jotka ovat säilyneet vuosien yli. Ehkä juuri siinä on meille tärkeintä: elämä jatkuu, mutta rakkaus ja muistot eivät katoa.
-Sonja, kokemusasiantuntija Nuoret Lesket ry