Kansainvälistä vertaistuen päivää vietetään 15.10. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin vertaistukijoiden tekemää tärkeää vapaaehtoistyötä ja sen merkitystä hyvinvoinnin edistämisessä.

Surevan kohtaaminen -toiminnassa on mukana Surujärjestöjen kokemusasiantuntijoita, joista monet toimivat myös taustajärjestönsä vertaistukitehtävissä, kuten ryhmänohjaajina sekä puhelin- ja verkkotukihenkilöinä.

Vertaistuki voi olla surun keskellä merkittävä apu. Toisen saman kokeneen kanssa kohtaaminen voi tuoda kokemuksen siitä, ettei ole surunsa kanssa yksin. Surunauha ry:n kokemusasiantuntija Erja kertoo kirjoituksessaan ajatuksiaan vertaistuesta ja ryhmänohjaajana toimimisen merkityksestä:

Kun tyttäreni Jenny teki itsemurhan, istuin kriisiryhmän kanssa keittiönpöydän ääressä. Olin kokenut elämäni suurimman tragedian ja olin keskellä suurinta järkytystä. Silti sanoin heille: ”Jennyn kuolema ei voi eikä saa olla turha. Toivottavasti jonain päivänä voin kääntää tämän asian niin, että voin olla edes yhdelle ihmiselle tukena, joka on joutunut kokemaan samanlaisen menetyksen.” En silloin tiennyt, mitä tuo lause tulisi tarkoittamaan elämässäni.

En voinut muuttaa sitä, mitä Jennylle oli tapahtunut, enkä voinut saada häntä enää takaisin. Pystyin kuitenkin vaikuttamaan siihen, miten hänen muistonsa elää, ja näin rakkaus Jennyyn jatkuu edelleen – nyt toisten auttamisena, rinnalla kulkemisena, tukemisena ja toivon tuomisena. Vapaaehtoistyö ja ryhmänohjaajana toimiminen ovat minulle juuri tätä.

Koen vertaistukiryhmän ohjaamisen sekä vapaaehtoisena toimimisen erityisen tärkeäksi. Ryhmässä ihminen saa kokemuksen siitä, ettei ole yksin. Minulle on tärkeää, että ryhmässä on turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri ja että jokaisen surulle on tilaa. Siellä saa puhua asioista, joista ei ehkä muualla pysty puhumaan tai joita ei uskalla sanoa ääneen. Ryhmässä jokainen saa olla juuri sellainen kuin sillä hetkellä on, näyttää tunteensa ja jopa huomata, että elämässä on vielä pieniä hyviä hetkiä.

Voisin sanoa, että kokemukseni on kääntynyt voimavaraksi. Vapaaehtoistyö ei ole vain sitä, mitä annan muille, vaan saan siitä itsekin valtavasti. Suru kulkee edelleen mukanani – se on matkakumppanini. Se ei ole kadonnut, eikä sen tarvitsekaan kadota. Sen rinnalle on vuosien myötä tullut jotakin uutta: merkitystä, lämpöä, toivoa ja iloa. Jennyn kuolema on saanut merkityksen, ja se on tuonut itselleni lohtua.

Vertaistukiryhmän ohjaaminen ja vapaaehtoistyö ovat tuoneet elämääni vaihtelua, uutta sisältöä ja tarkoitusta. Olen saanut uusia ystäviä, kohdannut valtavasti erilaisia ihmisiä ja vertaisia sekä kuullut heidän tarinoitaan. Olen saanut olla jakamassa kappaleen matkaa vertaisten rinnalla ja luoda toivoa. Hiljaista toivoa siitä, että vaikka elämä on muuttunut lopullisesti, sen rinnalle voi vähitellen tulla muutakin: pieniä ilon hetkiä, naurua, värejä ja merkityksellisyyttä.

Erja ohjaa Hämeenlinnan Surunauhan vertaistukiryhmää itsemurhan tehneiden läheisille kahden muun vertaistukijan kanssa. Ryhmä on muodoltaan avoin ja mukaan voi tulla kesken kauden ja erikseen ilmoittamatta, vaikka yhdellekin kerralle. Ryhmä kokoontuu vielä 2 kertaa 28.10 ja 25.11. klo 18-20. Paikkana FinFami, Suomen Kasarmi. Lisätietoja Surunauhan verkkosivuilta.