Surevan kohtaaminen -toiminnan kokemusasiantuntijat Pertti (Nuoret Lesket ry) ja Pasi (Surunauha ry) kertovat ajatuksiaan miehen surusta. Onko miehen surussa tietynlaisia erityispiirteitä ja onko miehen surulle tilaa yhteiskunnassa?

Vaikka suru ei ole sukupuolikysymys, liittyy miehen suruun usein ajatus vahvuudesta ja muiden kannattelusta. Nuoret Lesket ry:n kokemusasiantuntija Pertti toteaa, että miehen surua voi sävyttää etenkin itsestä sisältä tuleva tarve yrittää olla vahva.

–Voi olla, että tämä on nuorempien kohdalla vähentynyt, mutta ainakin 70-luvulla syntyneenä kasvoin itse jollakin tasolla kivikasvoisuuteen. Ajatus oli, että joku muu tarvitsee apua enemmän kuin itse – tai ehkä ennemminkin niin, että koska joku toinen tarvitsee enemmän apua, kokee, ettei itse ansaitse sitä ollenkaan.

Pertti on itse kokenut kohtaamiset ammattilaisten kanssa hyvinä ja tärkeinä, mutta toivoisi heiltä myös vahvan ulkokuoren haastamista. Kun vastaus ammattilaisen kysymykseen on ”ihan hyvin”, voi sanojen taakse piiloutua paljon sanoittamatonta.

Jokaisen suru on yhtä arvokas

Jokainen kohtaa ja käy läpi surua yksilöllisesti. Pasi toteaa, että tärkeintä olisi, että jokaisen surulle olisi tilaa ja että surusta saisi puhua.

– Tuntuu, että nykyään suru nähdään suorituksena, joka pitäisi hoitaa mahdollisimman nopeasti pois alta. Tämä on usein yhteiskunnan – ja valitettavan usein myös työpaikan tai muun tahon – odotus surevaa ihmistä kohtaan.

–Yhteiskunnan – koulujen, vanhempien ja julkisen keskustelun – tulisi kannustaa surun näyttämiseen. Mielenterveysongelmat kasvavat hälyttävästi niin miehillä kuin naisilla, tytöillä ja pojilla. Jos surun tai tunteiden näyttäminen on erityisesti miehille jonkinlainen tabu, se moninkertaistaa ongelmat, koska ne jäävät piiloon. Pahimmillaan tämä voi lisätä jopa itsemurhariskiä, Pasi jatkaa.

Pasi kokee tärkeimpänä viestinään, Surevan kohtaaminen -toiminnassa ja Surunauhassa toimiessaan, että läheisensä menettänyt ohjattaisiin vertaistuen pariin.

–Vertaistuen parissa tunteet voi näyttää turvallisesti ja se on hyväksyttävää.

Myös Pertin mielestä vertaistoiminnalla on tärkeä tehtävänsä.

–Vertaisryhmässä on hienoa huomata, että ihmiset uskaltavat päästää surua pihalle ja pinnistely jää vähemmälle.

– – – – – – – – – – –

Miesten viikkoa vietetään jälleen isänpäivään päättyvällä viikolla 3.–9.11.2025. Miesten viikon teemana on tänä vuonna Puhuva mies. ”Liian usein kuulemme, että miehet eivät puhu tunteistaan. Mutta ehkä kysymys ei ole siitä, etteivätkö he haluaisi – vaan siitä, kuulemmeko heitä oikein?”