Syksyn aikana kokemusasiantuntijat ovat vierailleet ahkerasti ammattilaisten ja opiskelijoiden luona: vierailuja on toteutettu yli 30. Vierailuja on tehty esimerkiksi sairaaloihin, kriisikeskuksiin, seurakuntiin ja ammattioppilaitoksiin. Hanke on ollut esillä Kätilöpäivillä, Varhaiskasvatusmessuilla, Neuvolapäivillä sekä Vaasan ammattikoulun järjestöpäivillä. Tilaisuuksia on tälle vuodelle sovittuna vielä useita, ja hankkeesta tullaan kuulemaan ainakin Mielenterveysmessuilla sekä Tampereen ammattikorkeakoulun järjestöpäivillä.

Uusia kokemusasiantuntijoita koulutettiin kaikkien Surevan kohtaaminen -hankkeen taustajärjestöjen jäsenistä lokakuun alussa Oulussa. Nyt koulutettuja kokemusasiantuntijoita toimii hankkeen piirissä jo lähes 90!

Surevan kohtaaminen -hanke sai tänä syksynä suuren tunnustuksen työstään, kun hanke valittiin SOSTE-palkinnon saajaksi. Perusteluissa hanketta kiiteltiin muun muassa sosiaaliseksi innovaatioksi, jonka toiminnalla on jo nyt todennäköisesti pystytty vähentämään muun muassa surun pitkittymistä. Olemme iloisia ja ylpeitä hankkeen saamasta kiitoksesta!

Tässä uutiskirjeessä:

  • Uusi sureva työyhteisössä -tietokokonaisuus
  • Tietoa surevan taloudellisen tuen muodoista
  • Surevan kohtaaminen sai SOSTE-palkinnon
  • Tilaa kokemusasiantuntijan vierailu
Lue uutiskirje tästä

valoa syksyyn!