Artikkeli on julkaistu Nuoret Lesket ry:n 2025 jäsenlehdessä.
Työikäisenä leskeytynyt joutuu ottamaan kantaa työelämän kysymyksiin hyvin nopeasti puolison kuoleman jälkeen. Miten jaksan palata töihin, milloin on hyvä aika palata, mitä jos en jaksakaan, miten työkaverit ottavat minut vastaan? Esimerkiksi tällaiset kysymykset saattavat risteillä leskeytyneen mielessä.
Toiset haluavat palata töihin verrattain nopeasti menetyksen jälkeen ja kokevat, että työ on ”henkireikä” surun keskellä. Työhön paluu voi edustaa ”normaalia” elämää, kun muuten elämässä kaikki on arjessa muuttunut menetyksen myötä. Toisille taas ajatus nopeasta työhön paluusta tuntuu mahdottomalta ja pitkä sairausloma on edellytys työkyvyn palautumisen kannalta.
Suru ei ole sairaus, mutta vaikuttaa yleensä työkykyyn. Moni kertoo esimerkiksi muistamiseen, keskittymiseen ja uuden oppimiseen liittyvistä haasteista. Työssä jaksamiseen vaikuttaa myös se, jos ei saa kunnolla nukutuksi. Sairauslomaa myönnetään kovin vaihtelevin käytännöin ja diagnoosein.
Miten järjestyy arki ja talous?
Työhön paluu riippuu luonnollisesti myös siitä millaista työtä leskeytynyt tekee ja millainen hänen elämäntilanteensa muutoin on. Puolison kuolema tuo ison muutoksen arkeen, kun arjen vastuut ja velvoitteet jäävät yksin leskelle. Erilaisia juridisia velvoitteita ja hoidettavia asia on paljon ja ne vievät aikaa. Niitä on alettava hoitaa nopeasti surun keskellä.
Toisen tulojen katoaminen tarkoittaa talouden uudelleen tarkastelua. Osa leskistä kohtaa leskeneläkejärjestelmän epäoikeudenmukaisuuden ja jää ilman eläkettä. Eläkkeiden taso voi tulla yllätyksenä heillekin, jotka ovat niihin oikeutettuja. Talous voi luoda painetta työhön paluuseen ja omaa jaksamista ei pysty aina huomioimaan niin kuin haluaisi.
Leskiperheissä korostuvat myös yksinhuoltajuuden ja työelämän yhteensovittamisen haasteet. Vanhempansa menettänyt lapsi kokee usein turvattomuutta ja tarvitsisi normaalia enemmän aikuisen läsnäoloa. Samanaikaisesti leskivanhempi kantaa vastuun taloudesta ja arjen kotitöistä yksin. Pulmat ovat usein hyvin käytännöllisiä. Miten lasten hoitoon tai harrastuksiin kuljetus onnistuu yksin, voiko pieni koululainen olla yksin aamuisin tai koulun jälkeen ja miten iltahoito tai koulujen loma-ajan hoito onnistuu, jos leski on vuorotyössä. Tukiverkostot ovat kullakin erilaiset ja yhteiskuntamme ei riittävästi huomioi yksinhuoltajuuden haasteita.
Mistä tukea työhön paluuseen?
Miten sitten työhön paluuseen ja työssä jaksamiseen liittyvät kysymykset tulisi ratkaista ja miten tasapainoilla jaksamisen kanssa, kun suru vie voimavaroja? Ratkaisuja on varmasti yhtä monta kuin leskeäkin. Kaikille sopivia ”oikeita” ratkaisuja ei ole, vaan jokaisen on hyvä pohtia asioita omasta näkökulmastaan.
Joistakin asioista voi tilanteessa olla hyötyä. Työterveyslääkärin ja hoitajan kanssa voi sairausloma-asioiden lisäksi pohtia omaa jaksamista suhteessa työhön. Työterveyshoitajan kanssa voi yleensä sopia säännöllisiä keskusteluaikoja, usein työterveyssopimuksiin kuuluu myös tietty määrä psykologikäyntejä.
Joillakin työpaikoilla on kriisisuunnitelmien osana suunnitelma / toimintamalli miten työntekijää tuetaan yksityiselämän kriisitilanteissa. Vaikka tällaista ei olisikaan kannattaa yhdessä esihenkilön kanssa pysähtyä miettimään joitakin asioita ennen työhön paluuta. Hyvä on sopia esimerkiksi mitä läheisen kuolemasta haluaa kerrottavan työyhteisössä, kenelle voi kertoa ja kuka kertoo. Moni läheisensä menettänyt haluaa myös esittää toiveita siitä, miten haluaa työkavereiden suhtautuvan itseensä ja tilanteensa, kun hän palaa töihin. Joku haluaa menetyksestään puhuttavan avoimesti työpäivän aikana, toinen taas haluaa itse valita tilanteen ja ihmiset kenen kanssa asiaa käsittelee. Sekä itseä että työkavereita voi helpottaa, kun kertoo toiveensa suoraan.
Esihenkilöltä on hyvä kysyä, millaista tukea on mahdollisesti tarjolla ja kertoa ajatuksistaan, millaista tukea kokee itse tarvitsevansa. Ennen työhön paluuta on hyvä yhdessä pohtia, tarvitaanko työhön jotakin joustoa tai järjestelyitä, joilla työhön paluuta tai työssä jaksamista voisi tukea. Tällaisia voi olla esimerkiksi työajan jousto, etätyön lisääminen tai työtehtävien räätälöinti. Osa-aikatyön moni on kokenut hyväksi vaihtoehdoksi, jos se talouden puolesta on mahdollista. Sovitut asiat on hyvä kirjata ylös ja sopia myös ajankohta, milloin tilannetta tarkastellaan uudelleen. Halutessaan työntekijä voi pyytää työterveyden mukaan keskusteluun.
Millainen työ ja työyhteisö?
Työhön paluussa ja työssä jaksamisessa työkavereiden suhtautuminen ja työyhteisön ilmapiiri ovat esihenkilön lisäksi keskeisessä roolissa sen suhteen, millainen kokemus työhön paluu ja työelämä on puolison kuoleman jälkeen. Parhaimmillaan työyhteisö on tärkeä tuki surevalle ja tarjoaa myönteistä sosiaalista tukea. Työpaikalla voi olla pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, joiden kanssa on jaettu aiemminkin elämän iloja ja suruja. Pahimmillaan se taas voi tuoda lisäkuormitusta muutoinkin raskaassa elämäntilanteessa. Surevaa voidaan vältellä, kun ei tiedetä miten häneen tulisi suhtautua.
Joskus työ on saattanut tuntua liian kuormittavalta jo ennen menetystä ja läheisen menetys voi olla sysäys ottaa askel uutta kohti. Moni kertoo myös leskeytymisen jälkeen tarkastelleensa uudelleen työn merkityksellisyyttä itselleen. Tämä saattaa johtaa siihen, että leski vaihtaa työpaikkaa tai lähtee opiskelemaan jotain ihan muuta.
Miten jaksan työssä ja kotona?
Omaa jaksamista voi olla vaikea etukäteen arvioida ja tarve sairauslomalle tai muutoksille työssä voi tulla myöhemminkin. Voimavarat palautuvat ihmisillä eri tahtia ja leskeytyneenkin menetykset ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Jokaisen kannattaa katsoa asioita omasta tilanteestaan ja jaksamisestaan käsin.
Tärkeää on joka tapauksessa huolehtia itsestään niin, että tasapaino voimavarojen suhteen pysyisi työn ja muun elämän välillä jotenkin tasapainossa. Haasteena on, miten palautua arjessa, kun on vastuussa yksin arjen velvoitteista. Mikä on ”riittävän hyvää” työelämässä ja kotona joutuu usein uudelleen tarkasteluun. Vertaisten seurassa näitäkin asioita voi jakaa yhdessä. Päästellä höyryjä, kuunnella muiden ajatuksia, etsiä ratkaisuja, jutella välillä ihan muistakin asioista. Asioiden puheeksi ottamista, avun pyytämistä ja armollisuutta moni kertoo joutuneensa harjoittelemaan. Niistä voi seurata positiivisia asioita.
Tätä kirjoittaessa mieleeni muistuivat omat kokemukseni työhön paluusta puolisoni kuoleman jälkeen. Olin silloin töissä päiväkodissa ja kaikkein pienimpien lasten ryhmässä. Lapset edustivat surun keskellä monella tapaa iloa ja hetkessä elämistä. He vaativat intensiivistä läsnäoloa ja sitä kautta sain myös itselleni muuta ajateltavaa. Työssä ja työkaverien kanssa minulla oli tunne, että siellä asiat olivat niin kuin ennenkin ja se tuntui lohdullisesta. Myöhemmin siirryin järjestötyöhön ja sillä tiellä olen edelleen. Minun kohdallani leskeys johtikin kokonaan uuteen työelämään. Se on tuonut mukanaan paljon hyvää. Lämpimin ajatuksin muistan teitä kohtaamiani nuoria leskiä ja toivon teille kaikille järjestön jäsenille ilon pisaroita niin töihin kuin kotiin.
Sirpa Mynttinen
asiantuntija
Surevan kohtaaminen -toiminta
