Erilaisia tapoja käsitellä surua -viestintäkampanja tuo esiin sekä ammattilaisten näkökulmia että kokemusasiantuntijoiden kokemuksia erilaisista terapeuttisista sekä luovista menetelmistä surun tunteiden, kokemusten ja muistojen käsittelyn tukena.
Kirjallisuusterapia on luovien terapioiden muoto, jossa kirjoitetun tekstin pohjalta esiin nousevista mielikuvista, tunteista ja kokemuksista keskustellaan terapeutin tai ohjaajan johdolla. Luova kirjoittaminen ja ohjaajan tuki voivat auttaa sanoittamaan surua sekä jäsentämään kipeitä kokemuksia ja muistoja.
”Halusin saattaa ihmisiä luontoon kirjoitusvälineet repussa”
Kirjallisuusterapiaohjaaja Heli Hulmi tutustui kirjoittamiseen terapiamuotona ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Vuosien saatossa elämään mahtui monia opintoja, joiden kautta Hulmi päätyi opiskelemaan sanataideohjaajaksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja jatkoi taide- ja psykoterapiaopintojen pariin. Myöhemmin hän perusti oman toiminimen: ”Elämäkerta-ateljeen”. Tilaustyönä tehdyt elämäntarinat veivät mukanaan kymmenen vuoden ajan. Tarinalliset kokonaisuudet muotoutuivat päähenkilöiden tai lähipiirin haastatteluiden, äänitysten, litterointien ja muun materiaalin kautta. Vähitellen kiinnostus kirjoittajien ohjaamiseen kirjallisuusterapeuttisella otteella laajeni ja Hulmi perusti vuonna 2016 toiminimen ”Kirjoitusretket Hulmi”.
– Halusin saattaa ihmisiä luontoon, museoihin tai muuten vain erityisiin kohteisiin, kirjoitusvälineet repussa. Keho rentoutuu kävellessä ja mieli avartuu tuulessa. Olen ohjannut luovia sekä kirjallisuusterapeuttisia kursseja paljon myös saaristossa, Hulmi kertoo.
– Olen saanut tehdä yhteistyötä monien ihanien ihmisten kanssa niin yhdistysten kuin kansalaisopistojen ja seurakuntienkin kanssa. Kaikkia projektejani yhdistävät luovuus ja itsensä alttiiksi paneminen. Luen valtavasti kirjallisuutta ja teen yleensä itse kaikki tehtävät ohjaamilleni kursseille ja ryhmille, Hulmi jatkaa.
Hulmi on jo pienestä pitäen mieltänyt tyhjän paperin vapautena. Sanat ja niiden väliin jäävä tyhjä tila mahdollistaa hengittämisen, tuntemisen, ajattelun ja yhteyden.
– Lukeminen ja kirjoittaminen ovat sisaruksia. Molempia tarvitaan siinä missä paperi ikävöi kynää ja ihminen toista ihmistä kuuntelijaksi sekä jakajaksi, Hulmi kuvailee.
Vertauskuvat apuna surun sanoittamisessa
Niin surua kuin monia piilotettujakin tunteita voi lähestyä taiteen keinoin. Tärkeintä on riittävä vapaus ja luottamus siihen, että ryhmä ja ohjaaja tukevat kirjoittajaa. Ryhmässä ei kilpailla paremmuudesta tai jännittävyydestä, vaan jokainen etsii omaa väyläänsä sisäisen äänensä tavoittamiseen.
– Surua, kuten monia muitakin tunteita, voi käsitellä etsimällä vertauskuvia. Perinteinen kirjoitustehtävä voi olla harjoitus, jossa pohditaan seuraavia kysymyksiä: Jos suruni olisi säätila, minkälainen se olisi? Jos suruni olisi maisema, millainen se olisi? Jos surulla olisi väri, mikä se olisi? Jos suru olisi materiaali, minkälainen se olisi? Jos suru puhuisi minulle, mitä kuulisin? Tämän jälkeen kirjoitetaan tajunnanvirtaa tai pieni tarina, johon solmitaan mukaan jokin näistä vertauskuvista. Lopuksi kirjoituskokemusta jaetaan pienessä ryhmässä, Hulmi kertoo.
Vertaisuus ja ohjaajan tuki synnyttävät hiljaista voimaa
Hulmi on pitänyt luovan kirjoittamisen työpajoja muun muassa Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n jäsenille.
– Käpy ry:n kursseja ohjatessani olen kokenut ryhmäläiset hyvin myötätuntoiseksi toisiaan kohtaan ja vertaisuus välittyy vahvasti. Samantapaiset kokemukset synnyttävät hiljaista voimaa, Hulmi kertoo.
– Etsin aina tapaa mielekkyyteen ja rakentavaan kohtaamiseen. Kysyn mielessäni, mikä voisi auttaa murheellista – ei pelkästään vaikeuksien, vaan myös luonnollisten elämän käännekohtien keskellä, Hulmi jatkaa.
Kirjoittamisen ideana on muistojen eläminen uudelleen toisella tavalla. Ajan myötä kirjoitetusta omaelämäkerrallisesta tarinasta tulee eräänlainen ”varasto”, johon voi palata lukemalla.
– Käpy ry:n kursseihin liitän useimmiten toiveen, että mukaan pakattaisiin jokin kuolleeseen lapseen liittyvä konkreettinen asia, kuten kuva, lelu, esine tai vaikka vaate tai kangaspala. Näin saamme lapset läsnä oleviksi edes jollain tavalla. Kirjoitamme sitten kuolemasta tai elävää ihanaa muistoa lyhyestä yhteisestä hetkestä, Hulmi kertoo.
Kenelle kirjallisuusterapia sopii?
Kirjallisuusterapeuttiseen ryhmään voi osallistua vaikkapa pelkästä uteliaisuudesta. Innostus lukemiseen voi olla myös yksi lähtökohta liittyä mukaan. Kirjallisuusterapeuttiset menetelmät sopivat niin aikuisille, nuorille kuin lapsillekin.
– Omia tekstejä ei pakoteta jakamaan ryhmässä, mutta on hyvä kertoa esimerkiksi siitä, miltä kirjoittaminen tuntui. Sovellan usein draaman menetelmiä, kun etsimme hahmoa jollekin tunteelle. Käytän myös kuvia ja runoja, joita tulkitsemme ääneen, Hulmi kertoo.
– Toisinaan kysytään, onko päiväkirjan kirjoittaminen terapiaa. Voi se olla sitäkin, mutta vielä vahvemmin silloin, kun kokemusta jaetaan edes silloin tällöin terapeuttisessa ryhmässä tai kahden kesken. Tällöin syntyy jatkumoa, oivalluksia ja ehkäpä uudenlainen polku kulkea kohti tulevaa, Hulmi toteaa.
Kuva: Anniliina Lassila
