Kevät herättää minussa ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Haikeutta ja ikävää – luopumisen tuskaa. Toisaalta taas lintujen laulu, auringon lämpö kasvoilla ja kevään tuoksu kutsuu ulos etsimään ja löytämään, elämän ihmeitä – kasvun voimaa. Hetkenä hiljaisena voin tuntea sen voiman, joka versoo syvältä sisältäni.
Askeleeni on kevyempi kuin pitkään aikaan, puristava tunne rinnassani on kadonnut ja minun on helpompi hengittää. Vedän keuhkoni täyteen ilmaa ja katseeni osuu taivaalta leijailevaan höyheneen, joka laskeutuu märälle nurmelle postina taivaasta.
Poimin höyhenen maasta ja silitän sen pehmeää pintaa. Ymmärrys siitä, että aika kulkee ja suru muuttaa muotoaan, on tervetullut ajatus. Suru käy hetken vieraana, mutta ei jää enää pitkäksi aikaa asumaan.
On kulunut kolme vuotta siitä, kun puolisoni kuoli syöpään. Sytytän kynttilän ja katson hetken liekin lepatusta muistoihin vajoten. Yhtäkkiä pääni on täynnä sanoja. Sanoja, jotka vaativat päästä ulos. Huhtikuussa 2024 mieleni oli valmis käsittelemään kaikkea sitä, mitä olen kokenut ja tuntenut viimeisen kuuden vuoden aikana. Minulle tuli suuri tarve kirjoittaa surusta, pelosta, ahdistuksesta ja luopumisesta. Kaikista niistä vaikeista tunteista, jotka olin torjunut puolisoni sairauden aikana. Olin uskotellut itselleni, että minun täytyy olla vahva ja pysyä liikkeessä. Tämän ajatuksen jalkoihin taisin kadottaa itseni ja tunteeni. Nyt oli aika kohdata ne. Pysähdyin pohtimaan kuka minä olen? En enää tunnistanut itseäni, olin kuin vieras omassa kehossa. Sivuroolissa omassa elämässäni. Siitä syntyi teksti ”Kasvot peilissä.” Tämä teksti sai minut pohtimaan myös sitä, mitä on olla näkymätön itselleen.
Kasvot peilissä
Kuka on tuo ihminen, joka peilistä minua katsoo?
Niin monta kertaa nuo kasvot nähnyt olen
silti ne kovin vierailta tuntuvat.
Kyynelten peittämät, ilon ja elämän uurtamat,
vihan vääristämät
niin paljon nähneet.
Kerros kerrokselta riisun naamiot, joilla olen kasvoni peittänyt.
Tulisiko minusta kokonainen kaikkine puolineen.
Oppisin rakastamaan itseäni ja hyväksymään oman keskeneräisyyden.
Näkyisikö silloin peilistä kasvot tutut ja rakkaat. Ystäväni olen odottanut sinua.
Tässä minä olen.
Ilman vettä
En vieläkään oikein ymmärrä mitä minulle tapahtui viime keväänä, mutta kauan kadoksissa ollut luovuuteni pääsi vihdoin versomaan. Mieleni oli avoimempi, kaikki ei ollut enää pelkkää harmaata, vaan elämääni alkoi ilmestyä värejä kaikissa sävyissä. Synkimpinä hetkinä värit ja ilo katosivat elämästäni ja tuntui, että hukun harmauteen. Näiden mietteiden äärellä syntyi teksti ”Ilman vettä.”
Perunat kiehuu kattilassa ilman vettä.
Meren kohinaa korvissa, silmissä suolavettä.
Unohtua rantaan
uida vastavirtaan
Kuravettä päälle ohi ajavasta autosta
Uitettu koira
surkea näky katukuvassa.
Astua lätäkköön
vettä kengässä.
Ikävä tunne.
Onnelliset kulkee saman sateenvarjon alla.
Viemäri ei vedä
kaikkialle tulvii likaista vettä.
Juopot kukat nuokkuu maljakossa
kuivakausi on alkanut.
Musta sukka koneessa värjäsi kaiken harmaaksi.
Mitta on täysi
astia tyhjä
Ei mitään mistä ammentaa.
Surullisen kuuluisa viimeinen pisara.
Hypätä kaivoon
sammuttaa jano
Hukkua hulluuteen.
Kaiku vastaa vesi vanhin voitehista
huuhtele pois tämä
Hulluus.
”Opin kohtaaman itseni ja tunteeni”
Elokuussa 2024 hain mukaan Kirjoita elämäsi tarinaa -kurssille. Halusin oppia lisää luovasta kirjoittamisesta ja minua kiinnosti tutkia omaa elämääni syvemmin kirjoittamisen avulla. Minuun oli juurtunut syvään ajatus siitä, etten osaa kirjoittaa. Tämä ajatus oli estänyt minua tarttumasta kynään koko elämäni ajan. Siksi olikin yllätys, että aloin kirjoittaa. Kirjoittaminen auttoi minua huomaamaan, millaista tunnetaakkaa olin kantanut sisälläni kaikki nämä vuodet. Opin kohtaaman itseni ja tunteeni. Löysin uuden keinon purkaa ja käsitellä kokemaani. On ollut hyvä pysähtyä itsensä äärelle ja huomata miten erilaiset kokemukset ovat vaikuttaneet omaan elämään ja siihen, millaisena näen itseni ja elämäni tänä päivänä.
Niina
Kokemusasiantuntija, Nuoret Lesket ry
Kuva: Riikka Surkka-Niemeläinen
Erilaisia tapoja käsitellä surua -viestintäkampanja tuo esiin sekä ammattilaisten näkökulmia että kokemusasiantuntijoiden kokemuksia erilaisista terapeuttisista sekä luovista menetelmistä surun tunteiden, kokemusten ja muistojen käsittelyn tukena.
