Äitienpäivänä suru saa sijansa erityisesti perheissä, joissa on koettu läheisen menetys. Toukokuun toisen sunnuntaina monessa perheessä voidaan onnen sijaan tuntea suurta ikävää omaa menetettyä rakasta kohtaan. Niillä, joilla menetyksestä on kulunut jo pidemmän aikaa ikävän ja surun läpi voi nähdä myös iloa vuosista, jotka saatiin elää yhdessä.
Ainoan lapsensa menettänyt kokemusasiantuntija Maare ja ainokaiset kaksi lastaan menettänyt Anne jakavat ajatuksiaan äitiydestä ja äitienpäivästä lastensa kuoleman jälkeen. Maare menetti 9-vuotiaan poikansa äkilliseen sydämen pysähdykseen. Anne menetti toisen kaksosistaan keskenmenon seurauksena ja toisen lapsistaan, kun tämä oli 22-vuotias.
– Miehelläni on viisi lasta. Kun näen lapsia niin kyllä se kirpaisee ja jättäydyn ikään kuin ulkopuoliseksi kaikessa, vetäydyn tarkoituksella taka-alalle, Maare kertoo äitiyteen liittyvistä tuntemuksistaan.
– Kun on menettänyt lapsen tai lapsia äitiys on surun sävyttämään, viiltävää, Anne kertoo, miltä äitiys hänestä tuntuu lasten kuoleman jälkeen.
Äitiys on kunniatehtävä
Maare ei ole koskaan liioin välittänyt juhlapyhistä, mutta lapsen kuoleman jälkeen vielä vähemmän.
– Sen voisi sanoa sillä tavalla, että minä en hirveästi välitä enää äitienpäivästä, enkä oikein koskaan ole välittänyt mistään muistakaan juhlapyhistä.
– Äitienpäivä ei ole ollut minulle koskaan kovin tärkeä. Toki silloin maailma ympärillä huutaa äitiyttä, äitiä, lapsia, sitä suhdetta. Mietin lapsiani, muistelen, Anne kuvaa ajatuksiaan äitienpäivään liittyen.
Äitiyden merkitystä Anne kuitenkin korostaa. Kun kysyn, mitä äitiys hänelle merkitsee, hän vastaa äitiyden merkitsevän hänelle paljon.
– Se oli ihana tehtävä ja elämän tarkoitus, saada elää lapsen kanssa, luotsata häntä elämässä, tuntea se side, mikä voi olla lapsen ja äidin välillä. Se on kunniatehtävä ja toi paljon sisältöä elämään. Toivoin myös saavani olla joskus mummo. Olisin rakastanut sitä, Anne kuvailee äitiyden merkityksestä itselleen.
Kuva: Sari Viitala, artikkelin pääkuva myös Sari Viitala
Ikävä on ja pysyy
Kun kysyn Maarelta, mitä hän on jäänyt erityisesti kaipaamaan, hän herkistyy ja vastaa.
– Minä muistan niitä aikoja, kun istuttiin sylikkäin. Kun minä tunnen sen tunteen edelleenkin se tuoksu ja tunne siitä pojasta. Ikävä on ihan hirveä. Minä yritän sen pitää piilossa. En halua rasittaa miestäni sillä. Jotkut vuodet ovat pahempia kuin toiset. Ihan samanlaista kuin ensimmäinen vuosi ei ole ollut, aika ajoin on ollut raskasta.
– Kaipaan erityisesti keskusteluja poikani kanssa, kosketusta, naurua, hymyä. Kukaan muu ei voi korvata näitä minulle, sillä kukaan ei ole kuin hän! Kenenkään muun kanssa en voi keskustella samalla tapaa mistä vaan. Kaipaan sitä, kuinka jaoimme asioita; mielipiteitä, vitsejä, omaa huumoria. Toista lastani, Marikkia, en koskaan tavannut. Välillä mietin, millainen hän olisi ollut ja millainen suhde lapsillani olisi voinut olla. Jesse ja Marikki olivat kaksoset. Marikki menehtyi varhaisilla viikoilla kohtuun, Anne kertoo.
Hän elää muistoissani edelleen
Suhdetta menetettyyn lapseen vaalitaan kuoleman jälkeenkin, kullakin on oma tapansa muistaa ja muistella kuollutta läheistään.
– Meillä on poikani kuvia seinällä. Ei sitä joka päivä ajattele. Hautuumaalla käydään kesäisin aika paljonkin, kerran kuukaudessa ainakin, matkaa on jonkin verran. Jonkin verran on tavaroita, joita olen muistoksi halunnut jättää, Maare kertoo.
– Vaalin lapseni muistoa kaikilla tavoin, elävästi. Poikani, jonka sain pitää 22 vuotta, elää mukanani edelleen. Puhun hänestä ja hänelle. Mikään ei ole yhtä tärkeää, kuin se, että hän eli ja sain olla hänen äitinsä. Ajattelen yleensäkin, että ihminen tavallaan elää niin kauan, kuin hänet muistetaan. Toivon jokaisen läheisen muistavan edesmenneitään, Anne kertoo.
Lohdun sanoja Sinulle, joka suret
Lopuksi kysyn Maarelta ja Annelta, mitä he haluaisivat sanoa muille, joilla äitienpäivään liittyy surua.
– Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan. Minä olen sanonutkin, että tunteiden pitää antaa tulla. Pitää hyväksyä kaikki tunteet vihasta suruun. Äitienpäivä voi olla sellainen päivä, jolloin tuntuu, että vihaa kaikkia, Maare toteaa.
– Itke, kaipaa, mutta näe kyynelten läpi se ilo ja onni, mitä lapsesi toi elämääsi. Puhu, kun kaipaat tukea! Hae sitä, kun on vaikeaa. Muistele lämmöllä. Sinä olet äiti ja se on todella arvokasta yhä. Voimia! Anne, toivottaa kaikille, joilla äitienpäivään liittyy surua.
